Naïvia realismia Pohdintoja todellisuudesta, elämästä, arvoista ja monesta muusta.

Kirjoitetaankos yhdessä pikku tarina?

Ensimmäinen lause: Kreivitär oli hyvin väsynyt.

 

Eli voi jatkaa tarinaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Käyttäjän tiensuuh kuva
Heikki Tiensuu

Kreivitär oli hyvin väsynyt. Tyhjänpäiväinen elämä, kutsut juhlat ja tanssiaiset oli työnä hyvin raskasta. ja kaikki tyhjänpäiväinen jutustelu, small talk samoin.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Hän oli hiljattain oivaltanut, ettei ollut pitkään aikaan kokenut ystävän kanssa oloa.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Ystävän. Sen, joka yön hiljaisina hetkinä kuiskailee valon ja varjon rajalta. Niistä kohdista, joissa asiat muuttuvat.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Korttipeleistä kynttilänvalon ääressä Schrössendörffin linnan herttuattaren, Barbaran kanssa oli kulunut jo vuosikymmen. Ne olivat viimeisiä kertoja, kun kreivitär oli voinut aidosti jakaa ajatuksia toisen kanssa sydämestään.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

... tässä vaiheesa täytyy tunnustaa, että ensimmäinen lause oli isäni vitsillä keksimä. Ainakin haastetta on, kun tältä pohjalta jatkamme. En ole erityisemmin perehtynyt kartanokirjallisuuteen. =)

Jorma Laine

Barbara oli kuitenkin ollut hänen ystävänsä - sydän ystävä, kenties - jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Se on merkittävä aika ystävyydelle, näinä levottomina aikoina, hän ajatteli.

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

Syksy teki tuloaan. Puutarhan vaahterat olivat jo liki lehdetönnä. Tuuli tanssitti kuolleita lehtiä nostaen ne välillä korkeuksiin tipauttaakseen ne dramaattisesti alas. Kreivitär pyöräytti roséviiniä lasissaan ja katosi kaihoisasti puutarhaan. Kaipuu astui kysymättä sisään hän sydemeensä.

Kari Laine

Kreivitär nojautui puutarhatuoliin, asetti jalkansa rokokoo-tyylisen rahin päälle, imaisi savut eebenpuisessa holkissa olevasta, Intiasta laivatusta aromaattisesta savukkeesta, sulki silmänsä ja muisteli haikeana nuoruuden rakastettuaan ja pikkuserkkuaan paroni Von Der Kaakaota, joka katosi mystillisesti Afrikan Kongoon suuntautuneella metsästysmatkalla.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Tässä vaiheessa tarina siis tällainen:

Kreivitär oli hyvin väsynyt. Tyhjänpäiväinen elämä, kutsut juhlat ja tanssiaiset oli työnä hyvin raskasta. ja kaikki tyhjänpäiväinen jutustelu, small talk samoin. Hän oli hiljattain oivaltanut, ettei ollut pitkään aikaan kokenut ystävän kanssa oloa. Ystävän. Sen, joka yön hiljaisina hetkinä kuiskailee valon ja varjon rajalta. Niistä kohdista, joissa asiat muuttuvat. Korttipeleistä kynttilänvalon ääressä Schrössendörffin linnan herttuattaren, Barbaran kanssa oli kulunut jo vuosikymmen. Ne olivat viimeisiä kertoja, kun kreivitär oli voinut aidosti jakaa ajatuksia toisen kanssa sydämestään. Barbara oli kuitenkin ollut hänen ystävänsä - sydän ystävä, kenties - jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Se on merkittävä aika ystävyydelle, näinä levottomina aikoina, hän ajatteli.

Syksy teki tuloaan. Puutarhan vaahterat olivat jo liki lehdetönnä. Tuuli tanssitti kuolleita lehtiä nostaen ne välillä korkeuksiin tipauttaakseen ne dramaattisesti alas. Kreivitär pyöräytti roséviiniä lasissaan ja katosi kaihoisasti puutarhaan. Kaipuu astui kysymättä sisään hän sydemeensä.

– Missä on hän, hän jolle sydämeni kerran luovutin? Yhdessä koimme nälän, yltäkylläisyyden ja sitten sielua repivän syyllisyyden. Syyllisyyden jota emme olleet aiheuttaneet, pikemminkin kreivin omat keinottelut ja maustekauppa olivat syynä häpeäämme.

Kreivitär nojautui puutarhatuoliin, asetti jalkansa rokokoo-tyylisen rahin päälle, imaisi savut eebenpuisessa holkissa olevasta, Intiasta laivatusta aromaattisesta savukkeesta, sulki silmänsä ja muisteli haikeana nuoruuden rakastettuaan ja pikkuserkkuaan paroni Von Der Kaakaota, joka katosi mystillisesti Afrikan Kongoon suuntautuneella metsästysmatkalla.

Jouko Koskinen
Seppo Hildén

..mutta ennen kuin kreivitär kerkisi saada ajatustaan loppuun, miksi Henrýa, luotettavaa ja ahkeraa puutarhuria, ei näy vaahteralehtiä haravoimassa, tapahtui jotain odottamatonta.

Johan Lom

Aurinko oli hiljalleen laskemassa mailleen ja taivaanranta värjäytyi punervan purppuraiseksi. Pieni tuulen vire kävi ilmassa ja kreivitär kietoi shaalia ympärilleen.
-Henry, tahtoisin mielelläni kutsua Teidät iltateelle takan ääreen. Kaipaan keskusteluseuraa.

Käyttäjän tiensuuh kuva
Heikki Tiensuu

-Mutta eihän se olisi sopiva, muistakaa asemanne Kreivitär, vastasi Henry.
-Toisaalta eihän linnassa ole ketään muita, kaikki palvelijat ovat menneet kylän sadonkorjuujuhliin.

Johan Lom

Henry näytti miettiväiseltä. Hän katsoi krevitärtä silmiin. Kreivittären katseessa oli jotain outoa, jotain arvoituksellista, jollaista hän ei ollut aiemmin havainnut.

Käyttäjän elinakeranen kuva
Elina Keränen

Samaan aikaan kreivittären veli astui kartanon portista sisään. Kreivi Fitzgerald oli tunnetusti väkivaltainen ja arvaamaton mies, arka perheensä kunniasta.

Johan Lom

Kreivittären suhde veljeensä ei koskaan ollut muodostunut kovin läheiseksi. Saattoi kulua kuukausia, etteivät he toisiaan edes tavanneet vaikka asuivatkin samoilla seuduin. Fitzgeraldin ilmestyminen puutarhaan juuri kyseisellä hetkellä ei mitenkään ilahduttanut kreivitärtä, vaikka hän nousikin tuolistaan tervehtiäkseen veljeään.

Kari Laine

Tervetuloa parahin Fitzgerald, mikä suokaan tämän kunnian saada teidät vierailulle, pitkästä aikaa?

Johan Lom

Heillä oli yhteinen salaisuus ja he olivat vannoneet toisilleen, ettei siitä kuuna kullan valkeana hiiskuttaisi kenellekään.

Käyttäjän elinakeranen kuva
Elina Keränen

Fitzgerald yritti välttää katsomasta Henryä. Hänen vasen silmäkulmansa alkoi nykiä hermostuneesti, ja hän murahti jotain epämääräistä vastaukseksi sisarensa kysymykseen. Kreivitär kurtisti kulmiaan, hämmentyneenä Fitzgeraldin käyttäytymisestä.

Johan Lom

-No mutta rakas veljeni, mikä sinua nyt noin painaa, kreivitär sai viimein ulos suustaan.

Fitzgerald katsahti vaivihkaa juuri päätään kääntämättä Henryyn ja sai sitten vihdoin vastattua:
-Minulla on hiukan ikävänpuoleisia uutisia. Oletko valmis ottamaan ne vastaan vai siirrymmekö kenties sisätiloihin ensin?

Johan Lom

Kreivittären naama valahti kalpeaksi, hänen otsasuonensa alkoivat nykiä ja hikikarpalot juosta ohimoilla.
-V...voimmeko kutsua puutarhurimme mukaan? Ehdotin hänelle iltateetä. Vai onko kyse jostain arkaluontoisemmasta asiasta?