Naïvia realismia Pohdintoja todellisuudesta, elämästä, arvoista ja monesta muusta.

Häpeä ja syyllisyys ovat nekin itsekeskeisyyttä

  • Häpeä ja syyllisyys ovat nekin itsekeskeisyyttä

Häpeä ja syyllisyys ovat yksilön yhteisön kautta omaksutuista arvoista kumpuavia tunnetiloja, jotka heräävät ihmisen kokiessa tekonsa olevan ristiriidassa arvojensa kanssa. Nämä tunnetilat, tai niiden pelko, ohjaavat meitä noudattamaan omaksumiamme arvoja ympäristössämme. Se puolestaan palvelee yhteisöjen koossapysymistä ja sosiaalista harmoniaa, sillä monet arvoistamme ovat jaettuja ja liittyvät toisten ihmisten huomioimiseen ja omien itsekkäiden impulssiemme hillintään.

Häpeässä tekomme on tullut ilmi muille ihmisille ja tunnemme ikään kuin polttavana niskassamme läheistemme ja yhteisömme paheksunnan. Olemme rikkoneet toista kohtaan ja tunnemme tarvetta sovittaa virhe kärsimyksellä ja nöyrtyä alempaan arvoon yhteisön silmissä. Yhteisön jäsenet myös odottavat toisiltaan häpeää ja katumusta tehdyistä rikkomuksista. Syyllisyys puolestaan nousee mieleemme, kun tunnemme tehneemme väärin, tiesivät sitten muut ihmiset asiasta tai eivät. Joskus syyllisyys voi kalvaa ihmismieltä vuosikausia ja rajoittaa olennaisesti hänen kykyään toimia. Tästä voi olla seurauksena, ettei ponnekkuutemme riitä auttamaan toisia ihmisiä tai edes itseämme. Syyllisyys ei täten aina johda ihmistä elämään parempaa elämää, vaan pahimmassa tapauksessa se projisoituu negatiivisina ajatuksina ja tekoina itseä ja muita kohtaan. Syyllisyys voi kyllä auttaa ihmistä ymmärtämään paremmin tekonsa seuraukset ja välttämään toimimasta samalla tavoin vastaisuudessa, mutta vaarana on, ettei tunnetta käsitellä loppuun ja se alkaa elää omaa elämäänsä alitajunnan syövereissä.

Huolimatta siitä, että näitä tunteita pidetään sosiaalisesti terveen, omantunnon omaavan ja toisia huomioivan ihmisen piirteinä, ne ovat kuitenkin tunteita, jotka liittyvät keskeisesti itseemme—omakuvaamme ja identiteettiimme. Syyllisyyttä ja/tai häpeää potevalla ihmisellä mielen valokeila on teossa, teon mahdollisissa kärsijöissä, mutta etenkin omassa identiteetissä: "Minä olen huono ja epäkelpo, kun tein näin. Minun takiani toiset ihmiset ja ympäristö kärsivät. En ansaitse mitään hyvää." Häpeän tilassa käymme läpi omaa suhdettamme läheisiimme, yhteisöömme ja ympäristöömme, heijastamalla tekomme ja sen seuraukset arvomaailmamme kartalle. Tämän vaiheen lopputulemana on päivittynyt kuva itsestämme, omasta identiteetistä ja arvosta suhteessa muihin ja ympäröivään maailmaan.

Häpeässä ja syyllisyydessä ajatellaan piilevän jaloutta ja oikeamielisyyttä, mitä ei voida pitää täysin vääränäkään näkökantana, sillä onhan narsisteille ja psykopaateille tunnusomaista nimenomaan syyllisyyden, häpeän ja omantunnon puute. Voidaan kuitenkin ajatella, että vaikka syyllisyys ja häpeä ovatkin sosiaalisesti normaalia ihmistä ohjaavia tunteita, itsekeskeisyydestä vapaa ihminen ei käytä mielensä voimavaroja oman itsensä märehtimiseen, vaan hänen huomionsa kiinnittyy kokonaisuudessaan olennaisempaan—tehtyyn tekoon, sen haitallisista vaikutuksista lähimmäisiin ja ympäristöön, sekä etenkin haittojen korjaamiseen tai lieventämiseen: "Selvä! Tilanne on tämä. Mitä on tehtävissä?" Oma identiteetti, se onko omakuva esimerkiksi moraaliselta näkökannalta puhtoinen vai tahriintunut, on täysin toisarvoinen tekijä suhteessa lähimmäisten, yhteisön ja ympäristön hyvinvointiin. Tällaiselle henkiselle tasolle kuroutunut ihminen ei missään vaiheessa jäisi rypemään häpeässä ja syyllisyydessä, vaikka olisi toiminnallaan aiheuttanut miljoonia ihmishenkiä vaatineen ydinonnettomuuden. Sen sijaan hänen kaikki huomionsa ja energiansa kohdistuisi vahinkojen korjaamiseen, uhrien auttamiseen ja ihmisten hyvinvoinnin parantamiseen, mukaan lukien omansa sen ollessa tilanteessa sopivinta, sillä onhan oma itse myös yksi autettava ihminen muiden joukossa. Kun ihmisen omat tarpeet tulevat tyydytetyiksi, hänen tahtonsa ja voimavaransa voivat vapautua toisten auttamiseen. Epäitsekkäällä tarpeet ovat vaatimattomat kulloisenakin hetkenä. Täten epäitsekkäällä ihmisellä aikaa ja energiaa riittää runsaasti muiden ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin vaalimiseen, kun ei ole tarvetta murehtia omaa identiteettiä, mainetta ja paikkaa yhteisössä.

Palataksemme otsikon väitteeseen, voimme ajatella, että syyllisyys ja häpeä ovat tunnetiloina itsekeskeisyyttä, joskin sosiaaliselta kannalta jalompaa sorttia verrattuna vaikkapa ylpeyteen tai kateuteen. Jos syyllisyyttä ja häpeää ei olisi hillitsemässä itsekkäitä impulssejamme, yhteisöt ajautuisivat nopeasti kriiseihin konfliktien lisääntyessä ja sosiaalinen luottamus luhistuisi johtaen pahimmassa tapauksessa kaaokseen. Ehkäpä kuitenkin vielä toivottavampaa olisi, että joku päivä yhä useammat ihmiset ajattelesivat, kuinka voisivat auttaa ihmisiä (tietenkin myös itseään) häpeän ja syyllisyyden potemisen sijasta. Siihen asti meidän ihmisen täytynee kuitenkin toimia sillä henkisellä tasolla, jolla nyt olemme.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

Häpeä ja syyllisyys ovat vaikeasti käsiteltäviä
siksi että ne ovat sekoittuneita ja epäpuhtaita tunteita:
vihaa, ylpeyttä, loukkausta, haavoja, kostonhalua, kaikkea sekaisin,
niihin ei saa otetta eikä ilmaisua.

Kun tunnistaa näistä yhdenkin niin... alkaa dialogi?
Taistelu? Yhteys?

Jukka Neva

"Heikko itsetunto" on pangermaanisten svekomaanien psykologinen operaatio alistaa ugrit.