Naïvia realismia Pohdintoja todellisuudesta, elämästä, arvoista ja monesta muusta.

Kärsimyksen tarkoitus ja sen lopettaminen

Kärsimyksen tarkoitus lienee evoluutiobiologian näkökulmasta varmistaa selviytyminen. Kärsimys liittyy organismin selviytymisen ja menestyksen kannalta usein epäedulliseen tilanteeseen ja se tuo painetta etsiä keinoja lopettaa se. Samaten kärsimyksen tehtävä on kehittyneemmillä selkärankaisilla synnyttää oppimista. Ihmisillä on taipumuksena monesti helpottaa kärsimystää hakemalla lyhyillä nautinnoilla.

Ateistisen näkökulman mukaan kärsimyksen voi lopettaa pysyvästi kuolemalla. Buddhalaiset uskovat, että sen voi lopettaa myös valaistumalla. Minua kiinnostaa kärsimyksen lopettaminen tavalla tai toisella. Jollain tapaa elämän aikana kuullut narratiivit kuitenkin tuntuvat sanovan samaa asiaa eli "kärsimys on osa elämää". Ikään kuin kärsimys olisi jokin pyhä asia, jonka on väistämättä kuuluttava elämään, tai maailmanjärjestys on pielessä. Onko sen todella oltava niin?

Mitäpä, jos poistaisimme kärsimyksen? Kärsimys syntyy aivoissa, aivot ovat materiaa ja materia on muokattavissa. Jos kärsimyksen tarkoitus on synnyttää selviytymistä ja menestystä edesauttavaa oppimista, niin onko mahdoton ajatus, että jokin muunlainen neurologinen reaktio voisi ajaa saman asian ilman tuota existenssin negatiivisuutta.

Jos sinulle tarjottaisiin pilleriä, joka poistaisi elämästäsi kärsimyksen, mutta oppisit edelleen tilanteista selviytymistä ja menestymistä parantavalla tavalla ja voisit edelleen tuntea iloa ja nautintoa, niin ottaisitko pillerin? Entä, jos sinulta tahtomattasi poistuisi edellä mainitulla tavalla kyky kokea kärsimystä, olisiko elämäsi elämisen arvoista?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Jos joku syntyisi maailmaan kärsimysvammaisena eli kykenemättömänä kokemaan kärsimystä, niin olisiko hänen elämänsä muka traaginen, jos hän muutoin pystyisi elämään elämäänsä kuten muut? Henkilö kokisi kipua ja muuttaisi toimintaansa sen pohjalta, mutta ei kärsimystä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ei se ole mahdollista, koska ilman motivaatiota ratkaista ongelmia niitä ei edes halua ratkaista. Silloin yhteiskunta degeneroituisi ja kaikkien pitäisi elää loppujen lopuksi huumeessa tai alla olevan linkin laulun kaltaisessa tilassa.

https://www.youtube.com/watch?v=MVmonEn-MZk

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Tietotekniikassa osataan suunnitella alati kehittyneempiä oppivia järjestelmiä. Puhutaan koneoppimisesta. Koneissa algoritmithan ovat "reseptejä", joita kone toteuttaa, jos se on kunnossa ja sillä on virtaa. Samalla tavalla voidaan ajatella, että elollisilla olennoilla on algoritmeja, jotka panevat ne toimimaan siten, että ne pyrkivät välttämään tuhoutumista ja lisääntymään.

Kone ei tunne kärsimystä, vaikka siihen voisi teoriassa olla ohjelmoitu oppimis- ja tiettyihin korkeisiinkiin tavoitteisiin pyrkivä algoritmi. Haluamme siis tässä ongelmassa säilyttää ihmisellä nykyisen kyvyn tavoitella mielekkäitä asioita ja oppia, mutta poistaa kärsimyksen yhtälöstä.

Onhan muuten ihmistenkin välillä eroja kärsimyksen syvyyden ja siihen reagoinnin suhteen. Jotkut jäävät märehtimään pettymyksessään viikkoja tai jopa vuosia, eivätkä edes muuta toimintaansa parempaan. Toiset toteavat epäonnistumisen jälkeen, "jahas, tuo tapa ei toiminut, eikun uutta matoa koukkuun uusilla konsteilla". Mieluummin olisin jälkimmäinen: kärsimys on vähäistä, mutta toiminta muuttuu tarkoituksenmukaisempaan suuntaan. Joillekin tuo jälkimmäinen tapaus voi kuulostaa jopa epäinhimilliseltä tai konemaiselta tavalta toimia ja kokea maailma, mutta en näe, mitä arvokasta siinä jää kokematta.

Toinen asia, mikä on täysin turhaa, on kärsiä asioista, mihin ihminen ei voi vaikuttaa. Otetaanpa esimerkiksi vanheneminen ja siitä tuskailu. Asialle ei voi mitään ja silti osa ihmisistä käyttää asian tuskailuun tuhottomasti aikaa. Yhtä lailla onnettonta on itsesääli, joka ei ole aktivoiva, vaan passivoiva prosessi mielessä. Tuottaa kärsimystä ja huonontaa omaa elämäntilannetta.

Minna Hänninen

Mä kyl tykkään itsesäälistä, mutta voihan siihenkin kyllästyä.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Suomalainen kirjailija Erkki Ahonen kuvaa Paikka nimeltä Plastonissa dystopiaa, jossa älylliset olennot ovat degeneroituneet juuri tuosta syystä.

Ihmisiä muuten syntyy ilman kipuaistia, ja he ovat kaikkea muuta, kuin onnellisia.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Buddhalaisittain kipu on eri asia kuin kärsimys. Kipu on aistimus. Kärsimys on suhtautumistapa vallitseviin asioihin. Kärsimyksessä vastustetaan jotakin, esim. fyysistä tai henkistä kipua. Buddhalaiset sanovat, että hyväksyminen on tie ulos kärsimyksestä.

Minna Hänninen Vastaus kommenttiin #8

Hyväksyminen on tosiaankin tie ulos kärsimyksestä, mutta ensin täytyy herätä henkisesti, jotta tiedostaa nämä hyväksyttävät asiat.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Eikös jatkuva masennuslääkkeen imeminen poista kärsimykset, tai jos niitä on ei niistä enää ole harmia, vain masennus säilyy.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Se mitä kirjoitat, pätee rauhoittaviin, ei masennuslääkkeisiin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Juu menee väärin kun ei käytä kumpaakaan tuotetta. Luulo ei ole tiedon väärtti, MOT.

Minna Hänninen

Elämä ilman kärsimystä on elämisen arvoista, koska kaikki muu jää jäljelle. Eikös siinä ole ihan riittävästi?

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Aldous Huxleyn Uljaassa uudessa maailmassa sen pillerin nimi oli Soma. Myyttinen lääke, joka on kadonnut. Eräs arvaus on, että se olisi ollut punainen kärpässieni. Silloin aikoinaan, kun aihe minua kiinnosti, Heaven and hell sekä Doors of perception eivät olleet vielä käännettyjä suomeksi, mutta nyt jo taitavat olla. Ihan tavallinen viinakin on yllättävän kova aine, joten ei Orwell mitenkään väärässä ollut Winston Smithin ja ginin osalta.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Ai niin, pitää kai lobotomia sekä sähköshokitkin mainita ja kirjoista Yksi lensi yli käenpesän sekä Zen ja moottoripyörän huollon taito.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Lobotomia ei käy tähän, sillä se heikentää ihmisen selviytymiskykyä. Tavoitteena siis selviytymis-, oppimis-, tahtomis-, iloitsemis- ja nauttimiskykyinen ihminen vailla kärsimystä.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Lobotomia ei tosiaan enää ole käypää hoitoa, mutta taisit jo vastata kysymykseesi. Se ei vaan käy.

Kevennyksenä https://www.youtube.com/watch?v=RidNDGcM3fk joka on aika mainio tulkinta. Alkuperäisessä oli kyllä parempi sanoitus, ulkomuistista paras pätkä; "to funny farm where life is beautiful all the time".

Filosofisella tasolla, jos älystä erotetaan tunne, ei ole enää tahtoa ja kaikki on merkityksetöntä.

Seuraavaksi voisi miettiä elämän tarkoitusta, joka kuten kaikki sivistyneet tietävät, on 43. Oho, piti kirjoittaa 42, mutta ei se ole niin nogonnuukaa, ihan sama.

Älä missään nimessä tulkitse, että olisit mielestäni tyhmä, kun mietit elämän suurinta kysymystä. Niinhän me kaikki muutkin älylliset tehdään.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto Vastaus kommenttiin #15

Entä, jos amygdala poistettaisiin ihmisen aivoista ja tilalle asennettaisiin jokin keinotekoinen osa, joka ajaisi saman asian kuin amygdala?

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #20

On se muisti hassu epeli. Siitä on pakostakin yli 15 vuotta, kun tuon viimeeksi kuulin ja silti siteerasin täysin oikein. Olen joskus ihmetellyt, mitä on valokuvamuisti, mutta kyllä minullakin vähintään petatavun kapasiteettia on, en vain osaa sitä selittää.

Käyttäjän mijaakko kuva
mikael jaakkola

Sain kerran lääkettä yhteen pieneen vaivaan, jota joku voisi luonnehtia kärsimykseksi. Söin muutamana päivänä, mutta hylkäsin ne, koska jotenkin ne käärivät sillä tavalla pumpuliin, etten tuntenut oloani täydeksi. Jätin lääkkeet heti, enkä ole kaivannut.

Että en ottaisi. Jos ihminen sen sijaan onnistuu elämään elämänsä ilman luonnollisia kärsimyksiä, kaikkihan on mennyt onniteltavan hyvin. On eletty lähellä onnellisuuden ydintä, sitä, jonka itse Teemu Selännekin on terveyden sijaan nimennyt tärkeimmäksi elämässä nähtyään syöpäsairaat lapset.

Uskon vakaasti, että pienistä kärsimyksistä selviytyminen vahvistaa kohtaamaan isot, eli klasisesti mikä ei tapa se vahvistaa. Lääkkeillä voidaan pilata tämä. Itse esim olen pilannut sisäelimeni kihtilääkkeillä. Ystäväni kihti yritti varoittaa alkoholin vaaroista pikku varvaskivuilla, mutta minä ajoin sen yli lääkkeillä edellä mainituin seurauksin. Toivottavasti olen oppinut siitä jotain ja osaan paremmin uusien, isompien vaivojeni kanssa.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

On ihmisiä, jotka eivät vanhanakaan ole viisaita ja kuolevat vieläpä katkerina ja kovien kipujen saattelemina. Kaikki eivät kärsimyksen paineessa viisastu. Jopa syövästä selvinneet saattavat olla pikkusieluisia. Itse asiassa Victor Frankl kuvasi kirjassaan Ihmisyyden rajalla, että natsien keskitysleirienkin kauheuksista selvinneet eivät välttämättä tulleet autuaiksi, vaan saattoivat olla pikkumaisia. Kärsimys voi olla tie kasvuun, mutta ei väistämättä. Kyllä keskitysleiriltä selvinneelle tulisi maailman minun mielestä antaa autuus korvaukseksi, mutta ei vain mene välttämättä niin.

Käyttäjän mijaakko kuva
mikael jaakkola

On tietenkin olemassa niin kohtuuttomia kärsimyksiä, ettei niistä ehkä selviä ilman erilaisia apuja. Se on kuitenkin eri asia kuin ennalta ehkäiseväksi ajateltu pumpulointi.

Keskitysleireiltä selvinneillä on varmaankin vakavia traumoja, jotka vaikuttavat loppuelämään ilmenemällä miten kenelläkin. Jotkut esim epäilemättä ajattelevat voivansa olla vaikka kuinka ikäviä, koska ovat itse joutuneet kärsimään niin paljon.

Mutta varmasti kaikki eivät viisastu koskaan, vaikka kärsisivät. Samoja luultavasti kuin sietämättömimmät kärsimättä eläneet.

Joku tässä mättää. Yhdestä lapsena kärsineestä tulee henkirikollinen, toisesta musiikintekijä, joka ilahduttaa ihmisiä lauluillaan. Eli kärsimyksen tyypin ja luonteen yhdistelmällä on merkitystä. Ehkä joillekin tasaava pilleri on oikea ratkaisu.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Keskitysleireistä tulee Mieleen Lina Wertmüllerin Seven beauties, Mies joka osti elämänsä, http://www.imdb.com/title/tt0075040/ Taas eräs hieno teos, jossa tutkitaan elämän syntyjä syviä. Tekisi mieli myös linkata Pitkät jäähyväiset, mutta kun jo nimi kertoo pihvin, elämä on.