*

Naïvia realismia Pohdintoja todellisuudesta, elämästä, arvoista ja monesta muusta.

Alkoholin hyödyt sinulle

Alkoholin haitat tunnemme melko hyvin varmaan jokainen. Ei niistä sen enempää. Entäpä hyödyt?

Ainakin alkoholi on ollut minulle sosiaalinen voide. Yksi yleisimpiä syitä kokoontua yhteen kavereiden kanssa on teini-iästä aikuisuuteen ollut käyttää nautintoaineita kuten kahvia, tupakkaa ja alkoholia. Alkoholin juominen on tekemistä, minkä ympärille voi perustaa sosiaalisen kohtaamisen. Olen vaihtanut kuulumisia ja nähnyt ihmisiä lasin ääressä, joita en muun tekemisen ohella näkisi.

Alkoholi on joskus vapauttanut minulla tunteita sosiaalisissa tilanteissa. Arkisten kuulumisten ohella olen voinut helpommin ottaa puheeksi omat tunteet ja mielipiteet asioista, joita ei muutoin tulisi niin vapaasti jaettua. Jonkun tuntemattomammaksi jääneen ihmisen kanssa voi alkaa puhua vaikkapa taustoista, teini-iästä tai lapsuudesta enemmän, jolloin olen päässyt käsiksi tutustumaan persoonaan paremmin.

Alkoholi vapauttaa estoista, joka on auttanut minua joskus pitämään hauskaa baareissa ja lähestymään vastakkaista sukupuolta. Toisaalta en saa parhaimpia mahdollisia euforioita alkoholista toisin kuin jotkut. Joillakin alkoholi lisää karismaattista olemusta, itselläni ei niinkään paljoa. 

Alkoholi on joskus auttanut minulla tunteellisemman ja merkityksellisemmän ajattelun pintaan tuomisessa. Somessa on joskus mielenkiintoisempi keskustella pienessä maistissa. Kieli on tunteikkuuden ansiosta soljuvampaa ja asioita saa paremmin kiteytettyä. Ei ihme, että moni runoilija, kirjailija ja muusikko on pienessä sievässä lähes jatkuvasti. Sopivassa humalassa on tunteikkaampi ja parempi kielenkäyttäjä. Laskuhumala tai liian kova känni kuitenkin vie parhaimman terän itseltäni nopeasti.

Kaikesta tästä huolimatta alkoholi on ollut kyllä rankka aine elimistölleni. Olen huomannut käytön seuraavana ja joskus sitäkin seuraavana päivänä. Tahdonvoimani on alhainen ja rokulipäivät ovat olleet ikäviä.

Mitkä ovat sinulle olleet keskeisimmät alkoholin tuomat hyödyt? Onko alkoholi hyvä aine?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän HannuValjakka kuva
Hannu Valjakka

Niimpäs tottahan tämä kaikki on,mutta tässähän on myös ne kaikki alkoholismin aiheet..ne enimmät ainakin.. itse en ole tarvinnut alkoholia sosiaaliseen elämään.Jos jotain on kännäämättömyyden takia pois niin sitä en ole kaivannutkaan tai tarvinnut.Nää nyt on aika yksilökohtasia juttuja,miten kelläkin.MUlla ei oo mitään ns. moraalisia syitä olla ottamatta,eikä moittia muitakaan,ehkä se rajanveto osuu siihen kohtaan,kun ja jos se kännäys vaikuttaa niin sosiaalisiin,kuin muihinkin suhteisiin huonontavasti.Niin ja onko alkoholi hyvä aine..on se..wiski naukku tai kaksi,gini naukku tai kaksi,hyvä viini,oluesta en edes pidä,mutta joskus sitäkin,mutta alkoholittomina,koska parhaimman makuiset..siis minu mittapuullani,löytyy niistä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Erilaiset alkoholijuomat erilaisissa tilaisuuksissa eri tavoin nautittuina antavat erilaisia positiivisia elämyksiä. En pysty niputtamaan sitä kaikkea yhteen sanan "alkoholi" alaisuuteen.

Saunakalja järven rannalla kuistilla nautittuna on taivaallinen elämys, lasillinen täyteläistä punaviiniä pasta-aterian palan painikkeeksi hämyisessä italialaisessa ravintolassa syysiltana puolestaan kuuluu aterian kokonaisuuteen. Toki sitä makuelämystä ilmankin voisi olla, mutta tunnelma jäisi yhtä torsoksi kuin jos salaatista puuttuisi oliiviöljy tai kastikkeesta valkosipuli.

Koktailkutsuilla kuuluu tapaan kilistellä jääpaloja viskilasissa keskustelun lomassa. On käsilläkin jotain tekemistä ja tilanne tuntuu luontevammalta. Pubiseurustelun lomassa on tapana juoda olutta ja toki se rentouttaa enemmän kuin vaikkapa kokis. Ruotsalaisten juhla-aterioihin osallistuessa on tapana laulaa snapsilauluja ja kumota akvaviittia sillin painikkeeksi ja kun sellaiseen kulttuuriin on tottunut, niin se nyt vain kuuluu kuvioon ja tuntuu kivalta.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Entä antaako alkoholi joskus potkua henkisille tuotoksille joko keskusteluissa tai kirjallisessa muodossa? Tai ihan vain ajatuksina?

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Antaako alkoholi enemmän potkua? Kyllä, ainakin minulle.
Muutaman viinilasin jälkeen pidän "sujuvasti" mm. kiitospuheita, joita ilman en niitä pitäisi. Liiallinen itsekritiikki omiin julkisiin, tai vähemmän julkisiin tilaisuuksiin on liian tiukkapipoinen. Samoin vieraiden kielten puhuminen sujuu selkeästi paremmin:) Ainakin omasta mielestäni ja monen muunkin mielestä..

Me suomalaiset ollaan yksinkertaisesti liian arkoja ja jäykkiä monessa suhteessa ja siinä kohdin mieto ja vähäinen määrä alkoholia on vain eduksi. Liikakäyttö ja humalatila tietysti pilaa enemmän kuin olisi tarkoitus ja sitä pitää välttää viimeiseen asti. Vanha toteamus, että viina on viisasten juoma - on hyvä ohje. Meidän ruotsinkielisillä on taito pysyä aina kohtuudessa ja se on hieno asia. Olisi meillä siinäkin heiltä paljon opittavaa, eikä nauru ja ilo olisi yhtään vähäisempää.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #5

Niin juuri. Pieni määrä alkoholia parantaa joitakin suorituksia. Esimerkiksi jousiampujille tehdään alkoholitesti dopingtestin yhteydessä, jotta he eivät olisi kemiallisesti pyrkineet parantamaan tulostaan.

Mitä sitten tulee hiukan runsaampaan kertajuomiseen, niin sellaisen kohdalla voi sanoa, että on eri asia juoda paljon kerralla ja pitää hauskaa kuin pelkästään juoda paljon. Suomessa ei aina osata tehdä tätä eroa kahden ilmiön välillä, kun taas keskieurooppalaisille se on aivan itsestäänselvyys.

T Piepponen

Alkoholi on hyvä aine samalla ajatuksella käytettynä, kuin tulitikut. Eli että hyvä renki, mutta huono isäntä. Hyvä krapulakin voi tehdä olon hirmu luovaksi. Itse kännitila on jotenkin itsellekin ärsyttävä, kun siinä on niin takki auki ja joviaalispäissään, vaikkei selvinpäin sellainen olekaan.

Sen verran morkkista seurasi juhannushuveista, että perketi taidan nyt pistää ilman viinoo-loppukesän.

Siinä kun on vielä sekin puoli, että hyväkään olut ei maistu suussa niin herkulta enää neljännen-kuudennen tuopposen jälkeen => Menee hyvää sienituotetta siis hukkaan, jos sitä kumoaa kurkkuunsa liian kanssa.

Käyttäjän Poika kuva
poika heinänen

Pokeria pelatessa tietää kuudennen ja yhdeksännen oluen välissä muiden kortit. Kymmenennen kohdalla ei vaan oikein osaa lopettaa, vaikka on voitolla.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Pidän hyvänsä asiana sitä, että toleranssini alkoholia kohtaan on aika matala. Eli jo yhdenkin oluen vaiktuksen tunnen selvästi ja tuota vaikutusta voi myös hyödyntää joissain tilanteissa. Esimerkiksi kun olen Pontevedrassa maisteriopintojeni parissa pitänyt suullisia esityksiä espanjaksi, on ollut hyödyksi naukata yksi olut yliopiston kanttiinissa juuri ennen esitykseni pitämistä. Tuo yksi olut laukaisee sopivasti jännistystä ja aiheuttaa myönteistä "putkiajattelua". Ilman olutta minulla olisi esityksen aikana helposti erinäisiä meta-ajatuksia siitä sanoinko nyt oikein, teinkö tuossa virheen ja mitäs vielä pitikään ajatella ja niin edelleen. Tuo yksi olut vie kaikki nuo turhat ylimääräiset ajatukset pois ja auttaa keskittymään vain siihen itse asiaan. Virheitä tietysti tulee, mutta en vain mieti niitä vaan paahdan eteenpäin. Vaikutus on ehkä sama kuin umpitunneliin itsensä juoneella tyypillä, mutta pienemmässä mittakaavassa ilman sekavuutta ja itsehillinnän menettämistä. Itse harrastan tuollaista juomista todella harvoin (taisi olla viimeksi kaksi vuotta sitten), mutta ymmärrän kyllä miksi monet suomalaiset sitä tekevät. Suomalaisessa kulttuurissa kun ei oikein ole tarjolla selkeää mallia "päästää itsensä irti" muuten kuin alkoholin avulla. Mielisairaanahan sellaista pidettäisiin, joka päästäisi itsensä samaan tapaan vapaalle ilman viinaa. Paitsi ehkä silloin jos tuo immeinen on jostain toisesta kulttuurista kotoisin.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Tuli kommentti vahingossa väärään paikkaan. Tämän saa poistaa.

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset